Valttori osti Trukkihuolto Partanen & Lönnqvist Oy:n

Valttori osti Trukkihuolto Partanen & Lönnqvist Oy:n

Valttori Oy on ostanut Trukkihuolto Partanen & Lönnqvist Oy:n liiketoiminnan Tampereelta. Koko neljän hengen henkilöstö siirtyy Valttorin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Trukkihuolto Partanen & Lönnqvist Oy toimii Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Satakunnan alueilla valtuutettuna Mitsubishi- trukkien huoltajana ja sen vuotuinen liikevaihto on ollut hieman alle 1M€.

Valttori on toiminut Tampereella vuodesta 2011 hydrauliikka- ja pneumatiikkatuotteiden jälleenmyyjänä ja tavoitteena on ollut korjaamotoiminnan aloittaminen Pirkanmaalla. Nyt tehdyn kaupan myötä aloittaminen tapahtuu luontevasti tarjoten hyvän pohjan myös muunlaisien koneiden huoltopalveluiden tuottamiseen. Samalla nyt ostettu liiketoiminta vahvistaa Valttorin muiden korjaamoiden myönteistä kehittymistä.

Trukkihuolto Partanen & Lönnqvist Oy:n toimitusjohtajan Pasi Lönnqvistin mukaan myyjillä ei ollut omasta takaa jatkajaa yritykselle joten liiketoiminnan myynti Valttorille takaa parhaiten yrityksen kehittymisen ja samalla he myyjinä voivat osallistua edelleen perustamansa liiketoiminnan kehittämiseen.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pentti Luoma, Valttori Oy puh. 0400-504163

Toimitusjohtaja Pasi Lönnqvist, Trukkihuolto Partanen & Lönnqvist Oy puh. 0400-337191

Trukkihuolto Partanen & Lönnqvist Oy on tarjonnut asiantuntevaa siirtokone- ja trukkihuoltoa sekä niiden varaosia Tampereella vuodesta 1991 alkaen. Vaikka toimipiste sijaitsee Tampereella, koneet huolletaan asiakaslähtöisesti koko Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueella. Trukkihuolto Partanen & Lönnqvist Oy toimii alueellaan Mitsubishi, Combilift ja Nichiyu- trukkien ja Exide-akkujen huolto- ja varaosaedustajana.

Valttori Oy on tunnettu raskaskonekorjaamo- ja varaosaketju Keski-Suomessa. Yhtiö on perustettu 1996 Valtra-traktoreiden sopimushuoltopisteeksi. Valttorin toimipisteet sijaitsevat Jyväskylässä, Suolahdessa, Pieksämäellä, Tampereella, Vantaalla ja Viitasaarella. Yrityksen palveluksessa on reilut 35 henkilöä ja liikevaihtoa reilut 5M€. www.valttori.f